Kärsä-Laitiset

Nimen Kärsä-Laitinen taustasta on esitetty erilaisia selityksiä. Kärsän on katsottu olevan liikanimi, joka viittaisi kantajansa huomiota herättävään nenän ulkonäköön. Toisena selityksenä on esitetty nimen johtuvan Leppävirran Kotalahdessa sijaitsevasta Laitilanniemestä, joka olisi sian kärsänmuotoinen. Lisäksi on nähty selitys, että nimi viittaisi vironkieliseen miehen etunimeen.

Viimeisin ehdotus nimen selitykseksi tulee Kärsäniemi-nimisestä tiluksesta Ristiinassa. Parkatniemen kylässä on ollut Kärsä-niminen torppa 1700-luvulla. Asiaa tarkemmin tutkittaessa selviää, että vuoden 1664 maantarkastuskirjan jakokunnassa 183 ja vuoden 1561 verollepanomaakirjan anekissa 119 on maakappaleiden joukossa Kärsäniemi-niminen tilus. Tämä Kärsäniemi on sijainnut vain noin 5–10 kilometriä linnuntietä Mikkelin ja Ristiinan Laitialan kylistä.

Laitiset-lehdissä on numerosta 45 lähtien jatkunut Kärsä-Laitisten Leppävirran ja Suonenjoen haarojen polveutumista käsittelevä artikkelisarja. Ensimmäiset neljä osaa on käsitellyt lähinnä Sydänmaan haarasta polveutuvia sukuhaaroja. Tulevissa lehdissä on tarkoitus käsitellä Kotalahden haaran polveutumisia. Laitiset-lehti on sukuseuran jäsenlehti, joka postitetaan jäsenetuna seuran jäsenille. Vanhempia numeroita voit tiedustella sukuseuralta.

Alla olevassa kaaviossa on Kärsä-Laitisten polveutumista ja sukuhaaroja. Osa haaroista siirtyy tulevaisuudessa olemassa olevien haarojen alahaaroiksi, kun perinteinen ja geneettinen sukututkimus tuottaa uusia tuloksia ja tulkintoja sukuhaarojen polveutumisesta.

Kaaviossa on muutama henkilö merkitty määrittelemättömiksi. Tämä perustuu geneettisen sukututkimuksen tuloksiin. Nimen alla oleva kirjain- ja numerosarja on mutaation nimi. On hyvin todennäköistä, että ainakin osa näistä määrittelemättömistä on asiakirja-ajalla eläneitä henkilöitä. Heitä ei kuitenkaan vielä tämänhetkisen tiedon valossa kyetä yhdistämään riittävän varmasti kehenkään henkilöön. Saattaa kuitenkin olla, että jompikumpi ylempinä olivista henkilöistä olisi Sydänmaan haaran kantaisä.

Tässä sukuhaarassa on polveutumisia jo 1600- ja 1700-luvuilla niin paljon, että kaikkia sukuhaaroja ei ole ollut mahdollista ottaa mukaan kaavioon. Tulevaisuudessa sivuille tulevien alasukuhaarojen polveutumiskaavioissa sen sijaan ne ovat mukana.

Linkkejä Kärsä-Laitisten alahaarojen sivuille

Haukivuori

Juuka


Kangaslampi


Konginkangas–Sumianen


Kuopio Rytky
Kuopio Vehmasmäki


Leppävirta Haapamäki
Leppävirta Hankamäki
Leppävirta Huovila
Leppävirta Kotalahti
Leppävirta Leppämäki
Leppävirta Osmajärvi
Leppävirta Pussilantaipale
Leppävirta Riihiranta
Leppävirta/Suonenjoki Sydänmaa (Lempyy)


Nilsiä Haluna


Pieksämäki Maavesi–Kangaslampi
Pieksämäki Paltamäki–Haukivuori
Pieksämäki Vehmaskylä


Rantsila


Suistamo Alattu
Suonenjoki 5
Suonenjoki Lieteenmäki, Parastalo
Suonenjoki Lieteenmäki Maantien Laitila eli Riita-aho
Suonenjoki Lyytilänmäki
Suonenjoki Sydänmaa (Lempyy)