Sukututkimus

Laitisten Sukuseurassa on tehty sukututkimusta aina 1980-luvulta saakka, jolloin sukuseura perustettiin. Jo sitä ennen yksittäiset henkilöt olivat aloittaneet omien tutkimustensa tekemisen. Alkuaikojen kantavia voimia sukututkimuksen saralla ovat olleet muun muassa Eino Laitinen Forssasta, Keijo W. Laitinen Kuopiosta ja Erkki Laitinen.

Sukuseura on osallistunut monien sukujulkaisujen tekemiseen. Julkaistuja tutkimuksia on tehty Kangasniemen–Hankasalmen, Leppävirran–Suonenjoen Sydänmaan eli nykyisen Lempyyn, Rautavaaran Ylä-Luostan sukuhaarasta polveutuvista sukuhaaroista Juuassa, Laukaassa ja Sumiaisissa, Impilahden ja Suistamon sekä Leppävirran Pussilantaipaleen sukuhaaroista. Sukukirjoja toimittamassa ovat olleet edellä mainittujen lisäksi Jarmot Ahlstrand ja Paikkala.

Alkuaikojen aktiivien ikäännyttyä ja siirryttyä tapaamaan esi-isiään tuonpuoleisessa sukututkimusharrastus sukuseurassa pääsi hiipumaan 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen loppupuolella. Sukututkimus on lähtenyt uuteen nousuun on 2010-luvulla niin perinteisen kuin geneettisen sukututkimuksen osalta. Vuosikymmenen puolivälissä sukuseura teetti ensimmäiset dna-testit tarkoituksenaan selvittää, ovatko Savon ja Karjalan Laitiset lähtöisin samasta kantaisästä vai useasta eri kantaisästä.

Jyväskylän sukukokouksessa 2018 sukuseura päätti ryhtyä Laitisten varhaisvaiheita 1500-luvulta 1700-luvun puoliväliin selvittävään tutkimusprojektiin, jossa perinteisen ja geneettisen sukututkimuksen avulla pyritään saamaan selville eri Laitisten sukuhaarojen polveutuminen asiakirjamainintojen ja dna-testien avulla. Projektissa päävastuullisina tutkijoina ovat sukuseuran sukututkimusvastaava Jouni Kakkonen ja ammattisukututkija Ari Kolehmainen, Suku- ja historiapalvelu Menneen jäljet.